Iikka Korhonen, 30 vuotta
Syntynyt Pielavedellä, asuu Kuopiossa
Formaatit: kuvataide, musiikki

Iippo. Kerro meille tämänhetkisestä ilmaisumuodostasi. Mikä se on, ja kuinka olet siihen päätynyt?
Vahinkojen ja sattumien kautta tässä olen milloin mitäkin osa-aluetta päätynyt tekemään. Esimerkiksi heti kättelyssä pahimpana kaikista; en ole koskaan pitänyt maalaamisesta, enkä pidä vieläkään, mutta vahingossa se vaan alkoi luonnistumaan, kun opintoja oli jo kerennyt mennä parisen vuotta ja sille tielle tavallaan jäin.
Palaute ja arvostus ovat olleet sitä luokkaa, että olen tähän mennessä kerennyt työstää lukuisia maisemamaalauksia ikään kuin tahtomattani. Lähinnä sitä vaan halusi saada jotain aikaiseksi ja sitä myöten teki jotain, mihin on saanut muiden arvostusta.

Toki olen tietoisesti pyrkinyt tekemään enemmän ”taidetta”, joka on itselleni tämän vahinkolaukauksen sijaan ominaisempaa.  Enemmän koen omakseni kirjoittaa, säveltää, tehdä tietokoneen muokkausohjelmia käyttäen kuvia täysin ymmärryksen tuolta puolen, audiovisuaalisia älynväläytyksiä ja pilakuvia. Ihan vain noin muutaman mainitakseni (lista on loputon).
Todellisuudessa joudun etsimään luovuudelleni rajoja, joilla saisin lopullisen mielenrauhan ja sen löytäminen lienee liian kohtalokasta.

Mitä erilaisia taideprojekteja sinulla on vuosien varrella ollut?
Sen lisäksi, että nykyään soitan enemmänkin bändissä/bändeissä ja olen toiminut suhteellisen laajana multi-instrumentalistina, säveltäjänä ja sanoittaja, olen myös ammattinimikkeeltäni kuvataide-artesaani.
Valmistuin keväällä 2014 Ingmanin käsi- ja taideteollisuus oppilaitoksesta. Osaamiseni pitää siis sisällään laajasti erilaisia kuvataiteen yms. muotoja.

Mitkä asiat ajavat sinua tekemään taidetta ja inspiroivat sinua? Pyritkö olemaan taiteessasi kantaaottava?
Eristäytyminen muusta maailmasta, ihmisviha, inhorealismi, ihmisten luontainen tyhmyys ja siihen kypsyminen. Yleensäkin se, että porukka, joka on onnistunut pehmeyttämään päänsä totaalisesti ja joka on värvätty kääntämään kusen polttamaa takkiaan, jaksaa mustamaalata viatonta yhteisöä/yksilöä, joka työstää taidetta suoraan sydämestään tai jostakin muualta kauempaa ihmisen nimeämättömistä.  He eivät tiedä sitä, että toiset
näkevät työtä ja vaivaa toimintansa eteen, eikä kaikki ole vain kaltaistensa kriitikkokojen ja turhan öyhöttäjien käsissä, mikä heidän normiensa mukaan on sallittua ja mikä ei. Tehkööt itse perässä ja miettiköön uudestaan.

Yleensä teokseni, joissa on enemmän sisältöä (kuin pelkkä paskahuussi luonnonhelmassa), ovat häiritseviä, provosoivia ja suorastaan brutaaleja. Luultavasti hyvin monenlaisia tuntemuksia herättäviä, mutta olen myöskin koittanut usein herättää katsojille kysyttävää avaamatta sisältöä suoraan.
Se on mielenkiintoista nähdä, ymmärtääkö katsoja mihinkä olen ottanut kantaa. Suurimmaksi osaksi olen
käyttänyt ”mieliaihettani”, eli siis ihmisen tyhmyys, jolle ei näy tulevan loppua ja täten aiheesta siis saa tehtyä monen muotoista teosta.

Järki voittaa pelon liian kantaaottavaa taidetta julkaistaessa. Sen työstäminen ei koskaan niin pelota, mutta jos julkaisee jotain liian groteskia materiaalia, saattaa siitä joutua pahemman kerran vastuuseen. Ylilyöntejä on kyllä sattunut monestikin, muttei niiden haitalliset seuraamukset ole ollut kovinkaan mittavia. Vanhemmiten oppii, ettei kaikkea ole välttämättä kovinkaan viisasta julkaista, muttei se estä minua silti työstämästä materiaalia, mistä mahdollisimman moni onnistuu provosoitumaan. En kyllä ymmärrä miksi?

Oletko koskaan opiskellut taidetta tai luovia aloja, ja jos, niin mitä siitä opit?
Menin opiskelemaan Pohjois-Savon kansanopiston kurssille vuonna 2009, joka kesti vain yhden lukukauden verran. Sen jälkeen kävin Ingmanin pääsykokeissa ja pääsin ensimmäisellä yrittämällä sisään.
Kuva-artesaanin tutkinnon lisäksi ei muuta. Ja sillä tutkinnolla ei juuri työllistytä, joten se kehityksessä synnynnäisesti jälkeen jäänyt juntti, joka omassa kuplassaan paasaa, että ”mee duuniin, tai sitte uuniin!”, niin menkööt itse, tai kokeilkoot kerrankin tehdä luovaa työtä koristelemalla seinä lämpimällä ja juoksevalla punaisella, jonka saa sekoiteltua paletilla tunkemalla piipun syvälle kurkkuunsa ja painamalla liipaisinta. Siinähän sitten huomatkoon, ettei tämä niin yksiselitteisen helppoa ole, eikä moisella aivoripuloinnilla yleensä työtä tarjota.

Sitä paasaavaa yläluokan parempaa ihmismallia ei ole koskaan ollut olemassakaan, koska ihminen on revaluution vihoviimeinen eläin, joka tähän universumiin on tarkoitettu.
”Vahinkoja sattuu”- sanoi äitimaa, kun huorin teki. Ja jollei vieläkään sitten kelpaa, niin tukkikaa turpanne, tai muutan teidän naapuriinne! Kikkeliskokkelis!

Paljon opin kaikkea tarpeellista, vaikka jotakin turhaa olisi voinut jäädä oppimattakin. Kokemuspohjalta tietysti oli tärkeää ottaa nämä haasteet vastaan, vaikka olin henkisesti ja fyysisesti niin loppuun kulunut ihmisraunio, että olin jo miltei jättämässä kouluja ja vähän muutakin kesken useampaankin otteeseen. Ei kaduta, että suoritin sen kuitenkin täysin pistein loppuun.

Millaista palautetta olet saanut, ja mitä merkitystä kritiikillä sinulle henkilökohtaisesti on?
Kritiikin merkitys minulle on hyvin olematon. Oli se sitten hyvää, pahaa, tuomitsevaa, neuvovaa tai mitä ikinä nyt teeskentelee haluavansa olla, niin en vaan kykene inhimillisesti reagoimaan moiseen, siinä missä varmasti
lukuisat innokkaammat tekijät joko ylpistyvät, tai menettävät elämänhalunsa
kokonaan.  Yleensä palaute on ollut varsin suopeaa, varsinkin maisemamaalausten jne. suhteen. Itse en vaan pidä niistä, enkä myöskään niiden maalaamisesta, joka on ainainen naurunaihe ollut katsojien silmissä, enkä luultavasti tule saamaan ymmärrystä tälle jatkossakaan. Joko se menee niin, että olen ainoa, joka näkee optisia harhoja, tai sitten ainoa, joka ei.

Nyt seuraa ikuisuuskysymys: Mikä tai kuka on mielestäsi taiteilija?
Artisti on se, joka on nähnyt ikänsä kovasti työtä ja vaivaa kehittääkseen universaalia näkemystään ja pyrkii tuomaan edes pieniä rippeitä siitä visuaalisesti esille. Osaksi myös kuuleville korville. Apurahojen voimilla sinä et ole kukaan! Sinun on tehtävä se kaikki ilman kaikkea sitä! Jos ajat niin kutsuttua ”performanssitaidetta” eteen päin (ja etenkin apurahoilla), on se sinun keinosi päästä esille pätemään turhia. Toiset tekee oikeasti niska limassa visuaalisia töitä oikean yleisön eteen, ilman rahankiiltoa silmissään, tai myydäkseen sieluaan saadakseen olla esillä.

Ja puhun nyt kokemuksista joutuessani olemaan erään nimeltä mainitsemattoman rakkaan luokkatoverini kanssa ”assistenttina” moiselle nimeltä mainitsemattomalle turhamaisuudelle. Lämpimät terveiset vaan hänelle, joka lukee tämän haastattelun ja tunnistaa siitä itsensä.

Artisti ei ole mikään, tai kukaan turhamainen, maneerisesti identiteetistään päätöksen tehnyt tai teeskentelevä oman elämänsä Gandhi, vaan se, joka on nähnyt työtä ja vaivaa, sekä saanut aikaan jotakin ja kokee edelleen olevansa keskeneräinen työssään. Ihminen ei ole koskaan valmis, eikä täydellinen millään muotoa.

Voiko kuka vaan olla mielestäsi taiteilija?
Ehdottomasti ei! Olematta yhtään ylimielinen puritaani, minulla on olemassa eräs teoria. Omasta näkemyksestäni taide flirttailee hyvin lähelle sanan ”taito” kanssa. Vähän niin kuin tiede sanan ”tieto”. Ilman ilmiselvää taitoa ja osaamista milloin mistäkin taiteen osa-alueesta, ei kenenkään pitäisi mennä kutsumaan itseään taiteilijaksi. Kaikkea muuta olen ylennähnyt. Taide on hyvin omiin kenkiin tuijotteleva ala, sekä valitettavan kilpailuhaluinen, jolloin se menettää alkuperäisen merkityksensä.

Minulle artistiksi tulo ei ollut koskaan tietoinen valinta ja toivottavasti se ei ole sitä myöskään kenellekään muulle. Turhaantuneena itsensä kehittäminen ja ilmaisu ajaa ihmisen vahingossa taiteen pariin.

Onko sinulla ikinä ollut epärealistisia odotuksia taiteilijana olosta?
Eipä juuri. Olen aina tiennyt, ettei tällä vallankahvaan tarrata. Tukea tälle tietoisuudelle on antanut ne yksilöt, jotka ovat puolestaan luulleet itsestään varhain liikoja ja löytäneet itsensä ompelukoneen ääreltä kuntouttavan työtoiminnan nimissä. Se siitä animetähteydestä sitten heidän osaltaan.

Kyseenalaistatko koskaan sitä, miksi teet taidetta? Kuinka pääset itse yli luovista blokeista tai kuivista kausista?
Olen kyseenalaistanut koko taiteen merkityksen siitä lähtien, kun opin ajattelemaan myötäilemättä ketään muuta. Ei sille ole täysin loogista selitystä miksi teen, sen mitä milloinkin teen, Onko sille myöskään loogista selitystä, miksi kukaan mukaan tekee? Ehkä omasta mielestä saattaa olla, mutta …mitä pointtia on yleensäkään missään muutenkaan?

Nyt mennään henkilökohtaisuuksiin, mutta tämä on mielestäni tabuaihe joka koskettaa meitä kaikkia, ja jota on aiheellista murtaa ja tuoda ulos piilostaan. Oletko sinä kärsinyt mielenterveysongelmista, ja voiko taide toimia mielestäsi jonkinlaisena terapiamuotona?
Synnynnäisen vakava-asteisen masennuksen lisäksi näköjään lääketiede ei ole onnistunut edes nimeämään loppuja tähän mennessä. Tai sitten se ei ole uskaltanut, tai halunnut kertoa ratkaisua kaikkeen. Ja suojellakseen ketä? En keksi mitään ratkaisevaa tekijää, mistä kaikki pahoinvointi on saanut alkunsa. Se on ollut minussa luonnostaan aina. Ulkopuoliset tekijät voivat yksilökohtaisesti olla lieventäviä, mutta loppuunsa kaikki on itsestään kiinni. Jos sairaus on päättänyt ottaa vallan, ei sitä tule yrittää kieltää (kuin myös sitä ei ole mitään järkeä korostaakaan millään muotoa), vaan se on hyväksyttävä sellaisenaan ja opeteltava elämään sen kanssa.

Mielenterveydellä ja hyvinvoinnilla ei ole itselleni taiteen kanssa mitään tekemistä. Positiivinen puoli on kuitenkin se, ettei se kuitenkaan ole este luovuudelle. Useimmiten juuri päinvastoin kaikki pahoinvointi saattaa toisinaan edistää taiteellista ilmaisua. Taide sinällään ei ole mikään kanava purkaa pahoinvointia, mutta sitä voi käyttää luomismielessä hyväkseen tavalla tai toisella.

Entä uskallatko vielä haaveilla ja uneksia? Mistä asioista sinä haaveilet?
Kunpa edes muistaisin, olenko koskaan osannut haaveilla. No ennemmin minä elän vain hetkessä, tai ajan unhoittamana, ja katson mitä eteen sattuu, kuin kuluttaisin aikaani haaveiluun. Luovuus kun on kuitenkin paheistani suurin ja se on kuin riivaus, joka ei lähde minusta itsestäni. Joskus se hyökkää päälle, tai sitten se on syvässä unessa, odotellen hetkeään rynähtää (yli)painonsa edestä valloilleen.

Onko sinulla lähipiirissäsi luovia ihmisiä?
Osittain kyllä erittäinkin luovia. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että ystävä- ja tuttavapiirini on erittäin suppea. En minä ole liiemmin tekemisissä ihmisten kanssa. Muutama ystävä löytyy, joiden kanssa voi puhua muustakin, kuin säästä, marjoista ja lääkityksestä sen harvan kerran, kun sille päälle sattuu. Enemmän vietän aikaani omissa oloissani ja ihan syystäkin.

Onko perheesi kannustanut sinua luovaan toimintaan?
Pakko antaa tunnustusta, että on kyllä. Olen saanut tukea vanhemmilta enemmän, kuin tarpeeksi. Pakko olla kiitollinen siitä.

Onko sinulla luova kumppani?
Ei.

Joudutko, tai oletko joskus joutunut selittelemään ratkaisujasi elämäntapaasi liittyen läheisillesi, perheellesi, ystävillesi tai kumppanillesi?
Useinkin ja siihen pisteeseen asti, että olen saavuttanut ja ansainnut jo kunnialla heidän uskomuksensa. Kuten eräskin hyvä ystäväni kerran, tai parikin, käytti ilmaisua, että olen ihan ”real deal” siinä mitä ja kuka
olen. Kyllä näitä kyseenalaistavia turhan pätijöitä ja näsäviisastelijoita aina joukkoon mahtuu, jotka olettavat ilmeisesti tuntevansa kaltaiseni ärmätin paremmin kuin minä itse. Vaivatkoon turhilla päätänsä, jos näin parhaakseen näkee, mutta suottakos minun kannattaa moiselle uhrata edes mielipidettä, tai aikaa alkaa oikomaan harhakuvitelmiaan.

Millainen yhteisöllinen merkitys taiteella on sinulle?  Teetkö taidetta yksin vai yhdessä, tai  kiinnostaako kenties kollektiivit?
Minun mielestä ihmisten pitäisi edelleenkin opetella toimimaan yhä enemmän yksin, eikä elää ja kehittää itseään muiden kautta, sillä muutoin persoona menettää täysin merkityksensä, etkä ole enää yhtään kukaan. Saman voi helposti verrata esim. vaikka juuri parisuhteeseen. Koittakaapa elää ilman ja huomatkaa, miten uusavuttomia vässyköitä olettekaan! Ei siinä saa kehitettyä itseään mihinkään suuntaan ja persoona kuolee täysin, jos on niin läheisriippuvainen, ettei kestä elämää hetkeäkään yksin. Vaan näköjäänpä tuo moderni stereotypia ihmisestä tuntuu koostuvan kaikista näistä turhakkeista, joista itse sanoudun irti.

Kyllä minä tiedän, että tuolla kylillä leikkivät piirileikkiään oman elämänsä suurista taiteilijoista koostuvat taidepiirit. Ei minua vaan ole koskaan kiinnostanut kuulua mihinkään niin ylimieliseen, elitistiseen, teennäiseen ja turhamaiseen massaan. Nehän lähinnä vain mielistelevät toinen toistaan niiden piirien sisässä. Eli teen taidetta enimmikseen hyvinkin yksin.

Puolestaan mitä musiikkiin tulee, niin olen löytänyt ja työskennellyt muutamien kanssa, joiden panostusta työhön arvostan. Ja muutamia myös löytyy, joiden kanssa olisi ilo työskennellä ja luoda psykoosiemme yhteen kohtauksia hyödyntäen materiaalia vähättelemättä toinen toistaan. Toivon tämän tapahtuvan vielä, kun henki pihisee.

Millä tavoin taidekasvatusta voisi mielestäsi kehittää ja miksi se olisi mielestäsi merkityksellistä?
Itse olen keskittynyt oppimaan ja keräämään tietoutta. En opettamaan. Siksipä on vaikea koittaa ottaa kantaa opetuksen metodeihin. No sen verran tietysti voisin sanoa, ettei opettavien tahojen kannata syöttää oppilailleen väärää informaatiota aivan kaikessa, pohjaten vain omiin ja valtamassan näkemyksiin ja kokemuksiin. Kaikki ei ole niin mustavalkoista ja tämä on edelleenkin hyvin yksilöllistä toimintaa, eikä mitään massapsykoosin kaltaista liukuhihna sarjatuotantoa.

Yksilön tulee kasvattaa itse itsensä pienien ohjeistuksien päätteeksi. Jotain voi opetuksesta hyvällä omallatunnolla päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Onko syntymä- ja kotikaupunkiesi mielentiloilla merkittäviä eroja tai seikkoja, jotka ovat vaikuttaneet sinuun taiteilijana? Muuttaisitko jotain Kuopion (tai kotikaupunkisi) taiteentekomahdollisuuksissa tai kulttuuri-tarjonnassa?
Lapinlahdella on pitkäikäisen taidepitäjän maine, mutta verrattuna Kuopion tarjontaan, jää Lapinlahden anti historiastaan riippumatta taiteessa kovin minimalistiseksi. Itselläni myös kuuleman perusteella virtaa Halosten taiteilijasuvun veri (no otappa siihen nyt kantaa!). Ja tein mm. Pekka Halosesta laajan esitelmän viimeisinä kuukausina koulussa ennen, kun valmistuin. Lapinlahdella varttuessa kieltämättä huomasin, että sitä antia kyllä oli tarjolla, mutta oli aika vaihtaa kuvioita, eikä kiinnostanut jumittua siihen paikkaan. Veri veti melko luonnollisesti Kuopioon, jossa puolestaan opiskelumahdollisuudet olivat paljon kattavammat. Sinällään mielestäni Kuopiossa on jo nyt tarpeeksi kattavat mahdollisuudet perehtyä taiteeseen ja kulttuuriin. Niin aloittelijoille ja kaikille muillekin, joilla vaan kiinnostusta löytyy.

Lopuksi: Mitä neuvoja tai rohkaisua antaisit sellaiselle henkilölle, joka on tehnyt taidetta itsekseen, jemmaillut sitä jonnekin pöytälaatikkoon, mutta ei ole jostain syystä vielä rohjennut julkaista sitä?
Älä ole pelkuri! Tässä maailmassa taiteen julkaisulla ei ole mitään hävittävää, vaikka elämässä ei ole muuta, kuin hävittävää ja lopulta meitä ei muista enää kukaan.

Eläkää itsellenne olematta itsekkäitä ja älkööt pitäkö mitään itsestäänselvyytenä! Älkööt sortuko ylimielenne valtaan haalien koko universumia jätteiden päästönne taistelukentäksi, sillä sitä ei olla suunniteltu teitä varten!
Minä en näiden kaikkien vastausten perusteella ole niin ylimielinen elin, mitä saattaisit kuvitella, eikä tämä haastattelu kertonut minusta läheskään koko totuutta. Olen vain inhorealisti ja ylen kyllästynyt. Ylen sydämellisin
terveisin, teidän kaikkien rakastama vanaha kunnon -Ihana Iippo.

”Rakkautta pittää olla!”.

 

Disapproven facebook-sivut: https://www.facebook.com/Disapprovedbeat/