Nimi: Jukka Nissinen
Ikä: 38
Syntymä- ja kotikaupunki: Vieremä / Vieremä (se mikä kaupunki oo)
Oma formaatti: Mikä? No formats, no masters.

Jukka. Kerro meille tämänhetkisestä ilmaisumuodostasi.
Mikä se on, ja kuinka olet siihen päätynyt?
Kyllä se on musiikin säveltäminen, sanoittaminen, sovittaminen ja esittäminen. Siihen on päädytty niin että 14-vuotiaana sain manguttua itselleni kitaran, ja siitä se sitten lähti. Lukioiässä liityin ekaan bändiini, isojen poikien Red Suspenders -yhtyeeseen basistiksi. Soitettiin Bad Religionia, Apulantaa ja omiakin biisejä. Sen jälkeen tuli Anal Paprika, jossa aloin tekemään ekaa kertaa kunnolla biisejä. Sitten seurasi Jumalan Ruoska, jossa vierähtikin lähemmäs kymmenen vuotta. Sitten se bändi hajosi. Sen jälkeen oli bändi nimeltä Schwerbelastungskörper, ja sen hajottua mietin että mitäs nyt, ei kyllä jaksa enää yhtään bändiä perustaa vaivoikseen. Niinpä sitten ostin akustisen kitaran ja aloin tehdä ja esittää biisejä sillä itseäni säestäen, ja sillä tiellä ollaan nyt.

Mitä erilaisia taideprojekteja sinulla on ollut vuosien varrella? Entä juuri nyt?
No tuossa edellisessä tulikin listattua tärkeimmät. Nykyään soitan omien juttujen lisäksi myös Bonus-nimisessä coverbändissä vanhan ajan rokkia. Semmoista hyvää setämeininkiä. Mitäs muuta… Ainahan sitä on tykännyt piirrellä ja nuorena olin kova tekemään sarjakuvia, mutta se on jäänyt. Piirreltyä tulee edelleen, tosin lähinnä silloin kun tarvitsee jotain julistetta jonnekin. Valokuvia olen myös innokas ottamaan, mutta se on nyt lähinnä omaksi iloksi. Koneella on kansio ”levynkansimatskua”, ja en varmaan ikinä ehdi julkaista niin montaa levyä että ne kaikki hienot kuvat saisi niissä käytettyä.

Mitkä asiat ajavat sinua tekemään taidetta ja inspiroivat sinua?
En tiedä. Se on aina ollut luontevin tapa täyttää vapaa-aika. Mitä sitä joutoajallaan muutakaan tekisi kuin soittelee? En ikinä ole innostunut mistään lentopallosta tai vastaavasta, ja telkkaristakaan ei yleensä tule mitään järkevää katsottavaa. Ei jaksa koko ajan kännykkää räplätä, niin sitä aina ajautuu soittelemaan ja kirjoittamaan sanoja. En osaa sanoa pitäisikö kohdallani paikkansa tämä klisee että ”tulen hulluksi jos en saa ilmaista itseäni”, kun aina on kuitenkin saanut. Voi hyvinkin olla että tulisin! Oisko se siistiä, en tiedä. Inspiraatiota saa kun elää ja pitää silmät ja muut aistit auki, maailma on täynnä asioita jotka saa ajatukset rullaamaan. Sekin inspiroi, kun sattuu näkemään hyvän keikan tai hommaamaan hyvän levyn, tulee fiilis että kyllähän nyt minäkin voin! Huonot inspiroi yhtä lailla. Tulee fiilis että ei helvetti, ei noin, teen itse paremmin.

Pyritkö olemaan taiteessasi kantaaottava?
En pyri. Liika kantaaottavuus ja etenkin ideologiat musiikissa tuppaavat syömään sitä taiteellista vaikutelmaa. Jos menee liikaa sanoma edellä niin touhuun tulee sellainen saarnaava ote, ja se on minusta vaivaannuttavaa. Itselle ainakin tulee helposti kantaaottavasta musiikista olo että helvettiäkö tulet neuvomaan, anna kun ajattelen itse. Se on usein sellaista saarnaamista käännytetyille. Kuinka moni natsi lähtisi vittuun jos tekisin biisin jossa sanotaan että vittuun natsit? Mutta toisaalta hyvä sekin on sanoa ääneen. Olen kuitenkin silti kaiken hyvän puolella. En vaan ole kokenut tarpeelliseksi omissa tekemisissä sitä alleviivata. Minusta on parempi sanoa asiat vähän niin kuin rivien välissä, sieltä saa tajuta se joka haluaa. Ei se kannettu vesi kaivossa pysyisi kuitenkaan. Mutta onhan mulla henkilökohtaisia haukkumis- ja uhkailubiisejä tehtynä, ainakin Stephen Elopille ja Juha Sipilälle olen sellaiset tehnyt. Ne vaan tulivat, kun kyseiset ukot sattuivat vituttamaan niin armottomasti. Silloin kun vituttaa tarpeeksi otetaan suoraan kantaa, muuten ollaan kryptisempiä.

Oletko koskaan opiskellut taidetta tai luovia aloja, ja jos, niin mitä siitä opit?
No koulussahan oli musiikin ja kuvaamataidon tunteja, ja yliopistossa luin musiikkitiedettä. Kuvaamataidon tunneilla opin laveeraamaan, musiikin tunneilta ei jäänyt oikein mitään mieleen, paitsi ”Ostakaa makkaraa”. Musiikkitieteen opiskelu avarsi näkemyksiä musiikin historiaan ja teoriapuoleen, mutta ei siitä käytännön tekemisessä ole hirveästi hyötyä ollut. Mutta ei kyllä haittaakaan! Minusta ei pidä paikkaansa tämä että jos opiskelee jotain luovaa touhua niin se koulutus näivettää sen luovuuden… Pitää vaan aistit auki niin ei se tieto niitä tukahduta.



Millaista palautetta olet saanut ja mitä merkitystä kritiikillä
sinulle on?
Olen saanut kehuja ja haukkuja. Kehut lämmittävät mieltä, mutta tulee niistä usein myös vaivaantunut olo, että nooh, elä kehtoo… Haukut puolestaan vituttavat, ja alan yleensä kantaa henkilökohtaista kaunaa negatiivisen palautteen antajaa kohtaan. Ja kun minun mustalle listalle pääsee niin sieltä ei niin vain pois pääsekään, olen hyvin pikkumainen ja pitkävihainen ihminen. Mutta jos negatiivisen kritiikin antaja on joku oikeasti arvostamani fiksu henkilö, niin saatan jopa ottaa onkeeni, kunhan mieli tasaantuu ja huomaa että oikeassahan se on. Oikeaan saumaan osuneet haukut ovat osoittautuneet suorastaan käänteentekeviksi. Muistan kun muuan kaveri haukkui ekojen soolobiisieni sanat ihan paskoiksi, ettei niissä sanota oikein mitään. Oikeassa oli, ne oli sellaista mukahienoa sanahelinää. Siitä sitten sisuuntui ja oli että okei, sisältöä, no laitetaan sitä sitten, ja hyvä niin. Mutta ei sillä kritiikillä yleensä ole itse tekemiseen mitään vaikutusta. Teen siitä huolimatta tasan sitä mitä huvittaa ja sattuu tulemaan. Sitten jos kaikki mitä ikinä teen haukuttaisiin paskaksi niin varmaan jossain vaiheessa saattaisi lannistua ja ajatella että antaa olla, mutta niin ei ole vielä käynyt. Ja en tiedä lannistuisinko sittenkään. Itselleenhän tätä edelleen ensisijaisesti tekee. Sitten ei vaan julkaisisi mitään tai kävisi keikoilla.

Kyseenalaistatko koskaan sitä, miksi teet taidetta? Kuinka pääset itse yli luovista blokeista tai kuivista kausista?
Aina välillä, mutta siihen auttaa hyvin vastakysymys ”miksi en tekisi?” Luovat blokit sun muut eivät hirveästi haittaa, kun ei tästä touhusta riipu mikään. Elanto ei ole tästä kiinni. Jos tuntuu ettei irtoa niin sitten ei irtoa, tekee jotain muuta tai on tekemättä mitään. Yksi hyvä konsti on kuunnella ja soitella muiden tekemää musiikkia. Kun kuulee jonkun loistavan kappaleen ja huomaa että hetkinen, eihän tässä ole kuin kolme sointua ja nekin tosi perus, ja ei nuo sanatkaan nyt niin ihmeelliset ole kun miettii… Kyllähän minäkin tuollaiseen pystyn! Sitten sitä taas innostuu. Yksi hyvä keino on myös laskea rima nilkkoihin ja heittää tajunnanvirtana mitä sattuu tulemaan, ei mieti ollenkaan onko tämä nyt hyvä vai huono. Parhaat biisini olen tehnyt niin. Tai oikeastaan suurimman osan. Hyvä hälläväliä-meininki, avain kaikkiin lukkoihin. Lukot
yntyy just stressaamisesta ja paineista, kun niitä ei ole niin blokit on voimattomia, hah!

Mikä tai kuka on mielestäsi taiteilija?
Tyyppi joka tekee taidetta. Mutta mihin sen rajan vetää, onko jokainen kukka-asetelman piirtäjä taiteilija? En osaa sanoa. Voisiko olla niin että jos siihen omaan luovaan työhönsä pistää itsensä kunnolla likoon ja tekee sydänverellä niin eiköhän siinä ole jo hyvän matkaa taiteilijuuteen päin. Sovitaanko vaikka että kaikki on halutessaan, mutta toiset on enemmän kuin toiset?

Onko sinulla esikuvia? Kenen töitä sinä arvostat?
Onhan noita. En nyt ala listaamaan, kun niitä on niin pirusti. Kolme säveltäjää on esikuvina yli kaiken, ja ne ovat Brian Wilson eli tämä The Beach Boysin pääjehu, Jean Sibelius eli tämä hämeenlinnalaislähtöinen klassisen musiikin säveltäjä ja Jukka Gustavson, sipoolainen urkuri ja laulaja. Kaikkien musiikki on tosi puhdasta tunteensiirtoa, ei minkään yliälyllisen kikkailun kautta tehtyä näppäröintiä. Pakottomasti virtaavaa ja puhuttelevaa. Mitäs muita… Sanallisella puolella kovimmat esikuvat ovat varmasti Jaakko Teppo ja onhan sitä Juiceakin tullut kuunneltua aika paljon. Tykkään kun riimit nasahtavat kohdilleen, varsinkin kun ne eivät ole niitä ilmeisimpiä. Kitaristina Robert Johnson, Albert Järvinen ja Nick Drake, vaikka kaikkien kolmen tasosta olenkin aika helvetin kaukana. Mutta kaikkien kolmen soitto on ei briljeeraavaa vaan sujuvaa, se kulkee kuin ajatus. Siihen pyritään.

Onko sinulla alter-egoa? Kuka hän on, ja kuinka hän on syntynyt?
En minä näihin alterhommiin ole ikinä lämmennyt. Ihan omana itsenäni vetelen. Kamala homma olisi jonkun roolin kautta vetää, ja sitten kesken kaiken jos unohtaisi sen roolin. Pitäis miettiä että kukas minä olinkaan nyt… Normijätkä, normimeininki, reilusti omana ittenä vaan! Olen kyllä miettinyt että jos keksisi jotenkin tosi raflaavan uuden minän niin oisko sitä sitten esiintyjänä jotenkin kiinnostavampi hahmo, mutta tiedän että ei se minulta onnistuisi. Tulisi vaan myötähäpeä itseä kohtaan. En ole tuntenut tarvetta muuttua muuksi. Ehkä mulla on niin rautainen itsetunto omaan tekemiseen ettei tarvitse suojaksi mitään naamaria.

Oletko onnellinen? Mitkä asiat tekevät sinusta onnellisen?
Kyllä minä olen, ainakin keskimäärin. Katson olevani onnellinen jos vituttaa ja ahdistaa alle 50 prosenttia valveillaoloajasta, ja tähän tavoitteeseen päästäänkin useimpina päivinä. Silloin on vielä voiton puolella. Onnellisuudessakin kyse perspektiivistä. Paljon on juttuja mitkä voisi olla paremmin, mutta olen suht terve, en näe nälkää, saan soitella, auringosta saa ilmaista D-vitamiinia, vuodenajat vaihtuu, yhteiskunta toimii vielä pääpiirteissään… Mikäs tässä on ollessa, sama olla siis onnellinen. Kai se on vähän valintakin.

Oletko kärsinyt mielenterveysongelmista, ja voiko taide toimia mielestäsi jonkinlaisena terapiamuotona?
Välillä ahdistaa ja vituttaa. Mutta yritän suhtautua siihen niin että no nyt on tällainen vaihe, jospa se menisi ajan mittaan ohi. Eli en ole virallisesti kärsinyt. Eiköhän se taide voi siihenkin auttaa. Ainakin ongelmien työstämisessä. Sitä tapahtuu alitajuisestikin, ainakin minulla. Vasta jäljestäpäin huomaa joistain sanoista että ahaa, tuolloin on näköjään ahdistanut tuollainen asia.

Millaiset arvot sinulla on?
Normijätkä, normiarvot. Omasta mielestäni hyvät arvot. En tunnusta mitään poliittista väriä kylläkään, mutta siis kaikille ihmisille ihmisoikeudet, suojele luontoa, älä ole tahallaan mulkku kenellekään, älä tapa… En kyllä itse aina osaa olla arvojeni mittainen, mutta hyvähän niitä on ihanteita olla.

Oletko henkinen ihminen? Millainen elämänkatsomus sinulla on?
Vaikea tähänkin vastata kun en oikeasti kunnolla tunne muita ihmisiä kuin itseni, niin ei osaa vertailla. Kai minä jonkin verran olen. Elämänkatsomukseni on universaali, kaikessa kun pitää mielessä universumin mittakaavan niin se asettaa nämä maapallolla tapahtuvat hötkyilyt oikean perspektiiviin. Siitä lähdetään että elämä on pieni välähdys kahden loputtoman pimeän välissä, niin yrittää sen vähän ajan olla niin että pystyy elämään itsensä kanssa.

Mitä mieltä olet ilmastonmuutoksesta?
Paska juttu, joka olisi syytä pysäyttää. Itse olisin aivan valmis luopumaan halvoista lennoista Berkkuihin ja eksoottisista hedelmistä lähimarketin hyllyllä, jotta napajäätiköt eivät sulaisi. Ja mitä nyt vaan tarpeen onkaan tehdä. En toisaalta lähde tähänkään että jokainen tehty lapsi on rikos luontoa vastaan tai että hekumoidaan ihmisten joukkotuholla… Haluan säilyttää varovaisen optimismin tässäkin asiassa. Jospa se tästä. Vähitellen voisi jahkailu asian tiimoilta loppua. Vähitellen ryhdyttäisiin toimeen päästöprosentin kymmenyksistä inttämisen sijasta.

Millaisista asioista haaveilet?
Kesällä haaveilen että pääsisipä hiihtämään ja talvella haaveilen että pääsisipä uimaan. Keikkareissulla usein ajattelee että aah, ihanaa päästä kohta kotiin, ja kotona olen että olisipa siistiä päästä reissulle. Tältä pohjalta, ei sen suurempia. Tai no olisi hienoa elää niin pitkään että selviäisi onko avaruudessa muuta elämää, mihin avaruus loppuu ja niin edelleen… Tällaisia tiedonjanoon liittyviä. Ja kyllähän se olisi kiva olla niin rikas ettei ikinä tarvitsisi enää töitä tehdä, mutta niillä korteilla mennään mitkä on sattunut.

Kuinka tärkeää sinulle on se, että ympärilläsi ja lähipiirissäsi on luovia ihmisiä?
Ei se nyt ainakaan huono juttu ole. Mukavahan se on että on samanhenkisiä tyyppejä, vaikka aika itsekseen kaikki juttunsa tekeekin.

Onko sinulla luova kumppani?
Ei ole. Piirtelen, kirjoittelen ja säveltelen itsekseni. Soittovaiheessa tietysti on sitten vaihtelevasti bändikavereita mukana.

Millainen yhteisöllinen merkitys taiteella on sinulle? Työskenteletkö mieluummin yksin vai yhdessä, tai kiinnostaisiko sinua liittyä johonkin taidekollektiiviin?
Yksin. Löyhää kollektiivia vastaan ei mitään, mutta ei minusta olisi mihinkään kollektiivimeininkiin pidemmän päälle. Siinä pitäisi väkisinkin mukautua vähän toisiinkin, ja tätä musahommaa tekee niin itsekkäistä lähtökohdista että ei se toimisi. Niinkin pieni taidekollektiivi kuin muutaman tyypin muodostama bändikin osaa olla joskus niin hankala ja dysfunktionaalinen juttu että annan olla.

Mainitse viimeisin teos (levy, kappale, elokuva, maalaus tms.) ja asia, johon sinulla on viime aikoina ollut pieni pakkomielle.
Jay-Z:n kappale The Takeover. Sen myötä innostuin rap-musiikista noin yleisemminkin. Loistava biisi, Nas saa kuulla kunniansa ihan kunnolla.

Millä tavoin taide mielestäsi voi muuttaa maailmaa? Millä tavoin sinä tahtoisit muuttaa maailmaa?
Lukemattomin tavoin, parempaan ja huonompaan. Se voi muuttaa yksittäisen ihmisen elämän, ja sitten se ihminen voi muuttaa maailmaa. Itse tahtoisin poistaa täältä kärsimykset ja vääryydet, mutta mutta. Saahan sitä haluta, käytäntö on eri.

Mikä teos sinua on viimeksi puhutellut?
Näihin vastatessa kuuntelin iPodin ”harvoin kuunnellut” -soittolistaa. Tapio Rautavaaran kappale ”Pilvilinna” oli oikein kohottava, kun kohdalle osui. Dope castle, sweet.

Muuttaisitko jotakin Kuopion taiteentekomahdollisuuksissa tai kulttuuritarjonnassa? Voisitko vertailla koti- ja syntymäkaupunkiesi mielentiloja keskenään?
Kuopio on jossain määrin kulttuurikaupunki ja Vieremä ei ihan kauheasti ole. Mutta siis Kuopiossahan on Humu-organisaatio ja nyt sen touhuja saatiin täydentämään vielä Kellari, niin mikäs hätä tässä. Kaivuri Pubin kun siirtäisi torin kupeeseen niin sittenhän se olisi siinä.

Lopuksi: Anna neuvoja ja rohkaisua sellaiselle henkilölle, joka on tehnyt taidetta itsekseen mutta ei ole jostain syystä vielä rohjennut julkaista sitä.
Rohkeasti vaan. Thom Yorke sanoi jossain haastattelussa hyvin että ei kannata yrittää mitään. Ensin tulkitsin sen tosi lannistuneeksi toteamukseksi, mutta se tarkoittikin sen niin, että ei kannata ottaa paineita johonkin määränpäähän X pääsemisestä. Tekee vaan ja tulee mitä tulee. Varsinkin jos löytää sen oman äänen ja tavan tehdä niin kukaan ei voi tulla sanomaan että tuo ei mene nyt oikein. Häpeän kynnyksen yli kun pääsee niin sitten ei ole millään enää väliä, ja aina voi ajatella että sadan vuoden päästä tätäkään ei muista kukaan, sama tehdä vaikka nolottaisi.

Jukka Nissisen seuraavan kerran keikalla Joensuun Sointulassa Joku Iiriksen kanssa 11.4.2019.

Albumi ”I” Spotifyssa: https://open.spotify.com/album/6oC4JvxqhSb5OGJLw233zE?si=OEabvB6bQO67xwWkgL6AFA
Jukka Nissisen facebooksivut: https://www.facebook.com/nahkahousut/

Teksti: Bad Pablo
Kuvat: Jukka Nissinen