Kreatorio on sympaattisen kokoinen katutason kiinteistö Kuninkaankatu 21:ssä, jonka kuopiolainen pariskunta on ostanut itselleen motivaationaan innostaa paikallisia toimijoita sosiokulttuuriseen toimintaan.

Tilassa voi pitää näyttelyjä, kokouksia, keskustelutilaisuuksia, markkinointitapahtumia ja koulutuksia, tai sinne voi tulla simppelisti tapaamaan ystäviä. Tilan toiminta on pääosin ilmaista: sisäänpääsyä ei ole, ellei toisin ole mainittu.

Tilan ensimmäinen näyttely, maaninkalaisen Anja Sollaksen ”9 elämää” kutsuu ihastelemaan värikkäitä kissa-aiheisia maalauksia sekä lukemaan niihin liittyviä tarinoita. Taulut ovat värikkäitä ja mielikuvituksellisia, kuin toisesta maailmasta – galaksien toisella puolella sijaitsevasta kissa-ulottuvuudesta.

Anjalla on takanaan pitkä ura ensin muotialalla, vaatetusmuotoilun opettajana, korumuotoilijana ja taiteilijana. Maalle puolisonsa kanssa muutettuaan Anja löysi uuden elämänvaiheen, jossa leikkisyys, luovuus on palanneet takaisin Neiti Kissan muodossa.

Anja viihtyy nykyään maaseudun rauhassa puolisonsa ja Neiti Kissan kanssa

– Teimme muusikko-puolisoni kanssa puoliksi vahingossa suuren elämänmuutoksen ja muutimme pieneen maalaistaloon, jossa ei ole mukavuuksia. Karsin esimerkiksi elämästäni kaikki epätyydyttävät työtehtävät. Olemme päättäneet jäädä asumaan luonnon ja rauhan keskelle.

Taideteolliset työsuhteet ovat olleet Anjalla usein osa-aikaisia ja katkonaisia. Kun ihmiset vaihtuvat tiuhaan, lyhyet työsuhteet ovat henkisesti rankkoja. Anja on kaivannut omaa yhteisöä ja hän on toiminut aktiivisesti Kuopion taiteilijayhdistyskulttuurissa, mutta sekin on hiipumaan päin.

– Kreatorion kaltainen toiminta on tervetullutta Kuopion kokoiseen kaupunkiin, kun galleriatoimintakin on lähes olematonta.

Anjan näyttelyn yhteydessä on toiminut myös hyväntekeväisyyskeräys Piskis Ry:n löytöeläin- ja sijaiskotitoimintaan.

– Omat tulevaisuuden haaveet liittyvät mielenrauhaan, perheen hyvinvointiin ja mielekkääseen elämäntapaan johon arvoina liittyy luonnon- ja eläintensuojelu.

Taiteilijana Anja sukeltaa syvemmälle mielikuvituksen maailmaan ja tuo kuvillaan ja tarinoillaan ihmisille iloa ja oivalluksia
Anja Sollaksen 9 Elämää -näyttely avoinna 9.2. saakka, lauantaina 8.2. paikalla Piskis Ry:n henkilökuntaa kertomassa eläinsuojelutoiminasta.
Kreatorio sijaitsee Kuninkaankatu 21:ssa ja on auki pääsääntöisesti klo 12-15.

Teksti: Sini Kiko
Kuvat: Milja Virtasola