Nimi ja ikä: Marjo Vornanen, 30 v.
Syntymä- ja kotikaupunki: Syntymäpaikka Sonkajärvi, nykyisin kotikaupunki Kuopio
Oma ilmaisumuoto: Musiikki, kuvataide

Marjo.
Kerro meille omasta ilmaisumuodostasi ja polustasi luovien harrastusten parissa. Kuinka olet päätynyt tähän pisteeseen?
Minulle on ollut aina luonnollista ilmaista itseäni luovin keinoin. Lapsena siskon kanssa kulutettiin aikaa korvessa piirtämällä ja keksittiin kuvien kautta erilaisia todellisuuksia ja tarinoita. Kuvataide ja musiikki on mulle keino jäsennellä maailmaa ja omia ajatuksiani. Oon aina ollut aika omaehtoinen luovien juttujen suhteen. Minua on aina ärsyttäneet erilaiset aiheet ja pakollinen ulkoa määritelty tekeminen, yksiulotteinen taiteen arvottaminen ja teknikan ja realismin yliarvostaminen. Miksi piirtää sama asia paperille, jonka voi nähdä omin silminkin, kun voi luoda uusiakin maailmoja muutamalla viivalla?

Musiikin tekeminen on tullut elämääni vaivihkaa. Lapsesta lähtien vaihtoehtomusiikki, mutta myös Spaissarit ja ikivihreät iskelmät, on olleet mulle tärkeitä. Isoveljien levykokoelmat ja soittohommat kiinnosti. Kotona kuunnetiin Yle Suomea ja venäläisiä kansanlauluja. Musiikissa minua on aina viehättäneet koskettavat ja tarttuvat melodiat ja tarinat.  Eka bändini oli Kärryräppi, jossa soitettiin Smurffi-covereita paukuttamalla teräksisiä sisustuskärrejä ja soittamalla epävireistä kitaraa. No joo, se ei ollut jostain syystä menestys.

Musiikin tekemisessä mulle tärkeinä ja ominta on laulujen kirjoittaminen ja melodiat. Olen kirjoittanut siitä asti, kun opin kirjoittamaan, tehnyt pöytälaatikkorunoja ja yrittänyt tapailla kivoja melodioita mm. puhallinsoittimilla.

Mustajoki syntyi vahingossa. Lähdettiin vaan yhdessä soittelemaan ja aikaa kuluttamaan, ja huomattiin, että omia biisejä on helpompi soittaa kuin covereita. Kaikki saa bändissä toteuttaa itseään ja omia vaikutteitaan, minkä tuloksena sitten syntyy jotain, jos syntyy. Me ei kumarrella ketään tai yritetä selkeesti tehdä johonkin lokeroon sopivaa juttua. Mitään tavoitteita tai rajauksia bändillä ei oo koskaan ollut, vaan kaikki mitä on tehty, on sellasta, mikä on sillä hetkellä tuntunut hyvälle.

Tietynlainen epätietoisuus ja epävakaus on minulle ehkä ominaista elämässä ja taiteessa. Asioita tapahtuu, enkä niihin pyrikään vaikuttamaan. Jos pohjoisesta tuulee, niin mennään sitten etelään jne. Väkisin ei luoda eikä suoriteta.

Olet Mustajoen solisti ja lauluntekijä. Millaiset asiat inspiroivat sinua ja ajavat sinua kirjoittamaan musiikkia?
Ainakin se ajaa tekemään, että saa jollain tavalla omat ajatuksensa järjestykseen. Myös tarinankerronta viehättää. Kaikki, mitä ympärilläni näen, kuulen ja koen inspiroi. Joskus tuntuu taas, ettei inspiroi oikein mikään. Elämän ja oman itsen pimeä puoli inspiroi minua enemmän kuin iloiset asiat, linnunlaulu jne. Alitajunnasta tulee paljon ja, esim. tekstit syntyy monesti aika nopeasti. En jää tekstejä hinkkaamaan. Sit, kun ne on paperilla, niin sillä mennään. Joskus kokonaisen biisin saa dramatisoitua sekunnin sadasosan kestäneestä fiiliksestä. Silloin tulee semmonen ”mitä hittoo, ajattelenko mä oikeesti näin” -fiilis. Lauluissa fakta ja fiktio sekoittuvat, mutta aitous syntyy siitä, kun ne on aina kuitenkin lähtöisin itsestä. Se on mulle tosi tärkeetä.

Tällä viikolla yksi päivä kotiin pyöräillessä päässä alkoi soimaan melodia, jota jouduin hyräilemään koko matkan äänen, että se ei häviäisi. Sit viimemetreillä tuli vastaan jäätelöauto, joka hävitti sen. Mutta jäätelöauto voitti tarttuvuuskisan selkeesti, että ehkä se ei ollut niin hyvä melodia kuitenkaan.

Oletko koskaan opiskellut taidetta tai luovia aloja, ja jos, niin mitä siitä opit? Kerro myös päivätyöstäsi Kulttuuripajan ohjaajana.
Huilua soittelin lapsena musiikkiopistossa, mutta siinä tuli vastaan tylsistyminen ja liiallinen teknisyys. Ei taidot riittäny eikä kiinnostus opetella. Laulamisesta tykkäsin, mutta muut ei niinkään.

Lukion jälkeen opiskelin muotoilua, mutta kyllästyin nopeasti luovaan suorittamiseen ja yksinäisyyteen. Kulttuuripolitiikan opinnot on avanneet paljon erityisesti taiteen yhteisöllisistä merkityksistä ja taiteen ja yhteiskunnan välisestä suhteesta. Muutenkin minusta on mielenkiintoista tutkia asioita ja oppia ymmärtämään asioita laajemmissa merkityksissä, kun oma pieni elämä ja typerät ajatukset käy usein aika tylsiksi.

Kulttuuripajaprojektia lähdin suunnittelemaan 2016 ja sillä tiellä olen. Tarkoituksena on mahdollistaa taiteen, luovan tekemisen ja yhteisöllisyyden kokemukset kaikille, erityisesti niille, joilla siihen ei välttis muuten ole mahdollisuutta ja resursseja. Työhöni kuuluu mm. toisten tukeminen luovissa ja henkilökohtaisissa jutuissa, kannustamisinnostaminen ja erilaisten osallistujien luovien projektien mahdollistaminen. Siellä on kyllä kivaa. Kantsii käydä.

Millaista palautetta olet saanut esiintymisestäsi? Jos takana on huonompi keikka, miten tsemppaat itseäsi jatkamaan?
Hyvää ja huonoa. Enimmäkseen kuitenkin hyvää. Oman elämänsä musapoliisit yleensä sitten mutisevat omissa nurkissaan. Nyt on alkanut tulla enemmän keikoilla vastaan tyyppejä, jotka ei ole jonkun serkkuja ja, jotka on kokeneet meidän musiikin antaneen heille jotain. Sellainen palaute on tosi kiva kuulla, vaikka yleensä hämmennynkin ja muutenkin heittäydyn melko anti-sosiaaliseksi keikoilla. Kritiikit oon oppinut kantapään kautta muuttamaan rakentavaan muotoon. Mustajoki on semmonen uusioperhe, että ei ne kritiikit kovin pahasti osu, kun osumat jaetaan kuudelle ja naureskellaan yhdessä. Huonoja keikkoja en jää kyllä yleensä märehtimään, se kuuluu tähän hommaan. Mokailu kuuluu hommaan. Joskus otan jostain opikseni. Varsinkin isolla bändillä ei koskaan voi olla täysin homma hallinnassa eikä tarviikaan.

Mielipiteitä jakavaa musaa pidän hyvänä asiana. En myöskään ole tyypillinen rokkitähtityyppi ja, jos persettä ketkutan lavalla, saa se aikaan lähinnä vaan tahatonta huumoria. Siitä tulee yllättävän paljonkin kommentteja, että pitäisi olla enempi ”framella” ja ottaa ns. lavaa haltuun. Itse kuitenkin käperryn aika lailla itseeni ja käyn läpi samat fiilikset aina uudelleen biisien myötä keikoilla, mikä aiheuttaa ehkä lievää poissaolevuuden olemusta lavalla joskus. No, en tiiä, kun toiselle kumartaa, niin toiselle pyllistää, parasta olla vaan just niin kuin itsestä tuntuu ja aidosti.

Mulle aitous on ylipäätään tosi tärkeä asia. En tykkää katsoa rock-hommissa lavalla näytelmää.

Kyseenalaistatko koskaan sitä, miksi teet taidetta? Onko taide luontainen osa elämää?
En oikeastaan kyseenalaista. Se on vaan osa elämää ja vielä semmoinen osa, jota ilman ois aika hankala yrittää elää. Kyllähän sitä tietty kritisoi itseään, pähkäilee ja analysoi sitä enemmän mitä enemmän musiikilla alkaa olla kuulijaa. Se on vaan ihmisyyttä, että hakee kuitenkin jollain tasolla hyväksyntää muilta tekemisilleen, mutta paras lähtökohta on aina se, että luottaa siihen mitä tekee, jos se tuntuu hyvältä eikä mieti liikaa.

Mikä on mielestäsi taiteilijuuden ja toimijuuden suhde tekemisessä?
Kyllä musiikin tekeminen varsinkin on sellainen asia, joka lisää kuulumista monella eri tavalla. Itse koen olevani musiikissa tekijän, mutta myös toimijan roolissa, jos sitä tällä kyssärillä haetaan. Voi olla kaikkee, mitä haluu! Se, että puuhailee musiikin parissa muutenkin edistää myös omaa taiteen tekemistä ihan konkreettisesti, mutta myös inspiraation kannalta. Minusta on tärkeää liikkua, toimia, tehdä ja elää, olipa oma juttu sit mikä tahansa. Sieltä niitä omia ideoitakin sit syntyy. Toisaalta oon myös erakkoluonne, ja välillä tuntuu, että ei jaksa kuunnella enää yhtään mitään sönkötystä, kuulla yhtään biisiä eikä nähdä ketään enää ikinä.

Kuva: Milja Virtasola

Onko sinulla esikuvia? Millaisia ominaisuuksia sinun sankarillasi on?
Oon aina ollut tosi huono fanittamaan mitään tai ketään. Semmoset tyypit inspiroi, jotka tekee aidosti omaa juttua eikä lähde kaiken maailman muotivillityksiin mukaan tai tekemään juttuja miellyttääkseen muita tai vallitsevia käsityksiä. Kestofanitan Frida Kahloa ja Baddingia, ja tällä hetkellä esim. Joku Iiristä. Siinä on muija, joka sanoo just niin kuin ajattelee, tekee just niin kuin haluaa ja on siinä kaikessa just semmonen niin kuin on.

Onko sinulla alter-egoa? Kuka hän on ja miksi hän on syntynyt?
Juu, ei ole. Eikä toivottavasti tulekaan. Tässä yhteiskunnassa vedetään roolia ihan tarpeeksi ilmankin. Roolipelit ja -hyppelyt ahdistaa minua elämässä ylipäätään.

Mitä on onnellisuus? Mitkä asiat tekevät sinusta onnellisen?
Kääk. Onnellisuus on kärsiny inflaation. Jatkuva onnen tavoittelu on umpikuja ja elämään kuuluu myös epäonnen aikoja. Pyrin olemaan edes analysoimatta asiaa kauheesti, koska siihen liittyy niin paljon muualta tulleita käsityksiä. Tällä hetkellä on kiva elää ja olla ja tehdä.

Oletko kärsinyt mielenterveysongelmista, ja voiko taide toimia mielestäsi jonkinlaisena terapiamuotona?
Kaikilla ihmisillä on mielenterveys ja kaikkien mielenterveys horjuu aika ajoin. Toisten enemmän ja toisten vähemmän, mut se ei määritä mitenkään tekemistä tai olemista. Ihminen ja taide on jo itsessään arvokas, ilman diagnooseja ja terapiaan tai muuhun liitettäviä johdannaisvaikutuksia.

Oletko henkinen ihminen? Liitätkö taiteen tekemiseen ja luomiseen spirituaalista aspektia?
Kai se jonkinlainen henkinenkin kokemus voi välillä olla. Välillä taas henkisyys on hyvinkin kaukana touhusta.

Kuva: Milja Virtasola

Tunnetko ilmasto- tai ympäristöahdistusta, ja millä tavalla lievität sitä?
Kyllä, aina olen tuntenut. Luonto on aina ollut osa elämääni ja koen myös eläväni sen arvon mukaan. Mutta, kyllä tulee valintoja pohdittua ja päätöksiä tehtyä tästä näkökulmasta paljonkin. Ympäristöahdistusta ja ahdistusta noin ylipäätään tulee lievitettyä just tekemällä. Vaikka, että lähtee metsään ja sit huomaa, että joo, täällä ne samat puut edelleen tuijottaa eivätkä välitä paskaakaan meikäläisen pienistä ongelmista.

Millaisista asioista sinä haaveilet?
Riippuu minä päivänä kysyy.

Miksi sinulle on merkityksellistä, että lähipiirissäsi on luovia ihmisiä? Millä tavalla ihmiset ympärilläsi muokkaavat sinua?Samanhenkisten ihmisten kanssa oleminen on tärkeetä, että voi jakaa itselle tärkeitä asioita, eikä tarvii olla itseään koko ajan selittelemässä tai esittää mitään. Oli se yhdistävä juttu sitten autonrassaus tai Dostojevskin tuotanto. Oma luova tekemiseni on saanut siivet alleen hyvin vahvasti juuri siitä syystä, että sain luovia ihmisiä ympärilleni. Mutta on mulla elämässä tosi merkityksellisiä ihmisiä, joita ei ehkä taiteilijoiksi voi kutsua. Ei pidä myöskään ajautua mihinkään kuplaan, vaan minusta on tärkeää olla läsnä tässä maailmassa sellaisena kuin se on. Tykkään kuitenkin olla sellaisten ihmisten seurassa, joilla on joku sama kiinnostuksen kohde, oli se sitten taide tai röökinpoltto.

Onko sinulla luova kumppani?
Kyllä on. Yhdessä tehdään musiikkia.

Millaisia yhteisöllisiä merkityksiä koet olevan luovalla aktiviteetilla? Sinulla on varmasti mielenkiintoisia näkemyksiä kulttuuripajan ohjaajana.
Taide on samalla tosi yksityistä ja samalla tosi yhteisöllistä. Sitä kautta on mahdollista kokea kuuluvuutta, mutta myös eristyneisyyttä. Mutta kyllähän se näin on, että yhteisölliset luovat jutut edistää kuulumisen tunnetta ja hyvinvointia monella eri tasolla. Yhteisen luovan intressin kautta on mahdollista saada aikaiseksi yhteisö, josta taas sanomattakin on todella isoja merkityksiä nykyisessä tehokkuuteen, yksilö- ja ongelmakeskeisyyteen nojaavassa maailmassa.

Mainitse viimeisin teos (levy, kappale, elokuva, maalaus tms.) tai asia, johon sinulla on viime aikoina ollut pieni (tai suuri) pakkomielle.
Olen lukenut enemmän tai vähemmän pakkomielteisesti Saima Harmajan tuotantoa. Kaupunkiahdistus on myös ollut jonkinasteinen pakkomielle ja sitä on tullut lähiaikoina purettua teksteihin ja kuviin.


Millä tavoin taide voisi mielestäsi muuttaa maailmaa? Millä tavoin sinä tahtoisit muuttaa maailmaa?
Taide on merkityksekäs ilman sen suurempia tavoitteitakin, mutta kyllähän sillä maailmaakin voi varmaan muuttaa. Itse en ole ajatellut noin pitkälle. Kiva, jos joku saa jonkin uuden ajatuksen tai fiiliksen jostain biisistä, mutta ei se ole itseisarvo. Paasaaminen ei ole minun juttu, paitsi tällaisissa haastatteluissa näköjään…

Toivoisin, että ihmiset eläisi enemmän luonnon kanssa symbioosissa.

Mitä mieltä olet naisten asemasta rock-kulttuurissa? Miksi naismuusikoita ja alan harrastajia tuntuu olevan niin paljon vähemmän Kuopiossa kuin miehiä?
Mun mielestä sillä mitä housuissa on ei ole juurikaan tekemistä musiikin kanssa. Tottahan sukupuoli vaikuttaa jollain tavalla varmaan joo tekemiseen, mutta en tykkää, kun naisartisteja mainostetaan naisartisteina ja miesartisteja artisteina.

Kuopio on muutenkin haastava paikka tehdä musajuttuja, ehkä se vaikuttaa asiaan myös. Ehkä täällä on myös lievästi semmonen testosteronihenki musahommissa. Myös semmonen mokailun pelko ja nurkissa naureskelu on aika yleistä ja jostain syystä naisiin se ehkä kohdistuu herkemmin. Naisilta odotetaan ehkä jostain syystä enemmän. En tiiä, spekuloin vaan.

Ois kyllä hienoo nähdä enemmän naisia lavalla, mutta asiat muuttuu kai hitaasti.

Millä tavalla lähtisit kehittämään Kuopion taiteenteko- ja luomismahdollisuuksia?
No just tälleen niin kuin sinä esimerkiksi. Lisää rohkeutta DIY -juttuihin toivoisin ihmisiltä. Tänne on päässyt muodostumaan semmonen orastava kulttuuri, jossa märistään, kun mitään ei koskaan tapahdu, mutta sitten toisaalta ei myöskään tehdä asialle mitään. Mitä enemmän tapahtuu ja mitä enemmän tekijöitä ja osallistujia on, sitä enemmän Kuopiossa alkaa taas muodostua yhteisö ja kulttuuri homman ympärille. Kuopiossa kuplii kivasti pinnan alla.

Voisitko vertailla nykyisen koti- ja syntymäkaupunkiesi kulttuurisia mielentiloja keskenään, sekä millaisia asioita sinulle on jäänyt haaviin näistä kaupungeista?
Hmm. Sonkajärvi on kyllä kulttuurikunta ja siellä on aina kannatettu erilaista taiteen tekemistä tosi vahvasti. Sieltä on myös lähtöisin tosi monta taiteilijaa, jotka on julkisestikin korostaneet paikan merkitystä oman tekemisen kannalta. Itse en koe hirveästi sieltä ainakaan musiikin suhteen saaneeni. Kuvataiteen ehkä enemmän. Rokkihommat oli poikien juttuja pienellä kylällä. Vaikka tulihan sitä hengailtua treeniksellä ja esiinnyttyäkin koulun ja elävän musiikin yhdistyksen jutuissa. Pienellä paikkakunnalla monesti käytetään aika ”potentiaalisiin” yksilöihin, vaikka se tapahtuisikin joskus muiden kustannuksella. Välillä tuntuu kuitenkin, että Sonkajärvellä supporttia löytyy enemmän taiteelle ja alakulttuurimeiningille kuin vaikka Kuopiossa. (Vaikka Kuopiokin on mahtava paikka!) Ehkä siellä ei taas ole sellaista kuppikuntaisuutta niin kuin kaupungeissa tuppaa olemaan. Se on kyllä jännä, että sonkajärveläiset luovat tyypit aina löytää itsensä samoista paikoista ja omien kannatus on tosi vahvaa ihan nykyisistä olinpaikoista huolimatta. Maailmalla olen tutustunut moneen sonkajärveläislähtöiseen taidetyyppiin, joihin ei ole koskaan siellä asuessa tullut oltua kosketuksissa. Tästä omien kannatuksesta Kuopiossa voitas ainakin ottaa Sonkajärvestä mallia. Että ei nöyristeltäis ja yritettäis miellyttää ja sulautua massaan. Kuopiosta tykkään toisaalta just siksi, että se on niin tyhjä kirja ja mahdollisuuksia kehitellä kaikkee uutta on paljon.

Lopuksi: Anna neuvoja ja rohkaisua sellaiselle henkilölle, joka on tehnyt taidetta itsekseen mutta ei ole jostain syystä vielä rohjennut julkaista sitä, tai jollekin Naapurin Nooralle, joka empii perustaa punk-bändiä koska ei tiedä miten sen voisi aloittaa?
Naapurin Noora vois ottaa minuun yhteyttä, koska punk-bändi kuulostais just hyvältä kesäprojektilta!

Mustajoen fb-sivut: https://www.facebook.com/mustajokiband/
Kuopion Kellarin (Kellari Ry:n) sivut: https://www.facebook.com/kuopionkellari/
Kulttuuripaja Luoteen fb-sivut: https://www.facebook.com/kulttuuripajaluode/

Mustajoen ensimmäinen kokopitkä albumi on kuunneltavissa täältä.

Kuvat: Marjo Vornanen/Milja Virtasola
Teksti: Bad Pablo