Nimi ja ikä: Anna Matveinen, 30
Syntymä- ja kotikaupunki: Syntynyt Mutalahden kylään Ilomantsiin, mutta pitää Kuopiota kotikaupunkinaan muutettuaan sinne 14-vuotiaana
Oma ilmaisumuoto: Konseptilähtöiset temaattiset kokonaisuudet, jossa on hyödynnetty laaja-alaisesti eri tekniikoita

OMA TAUSTA LUOVAN TYÖN PARISSA

Anna. Kerro meille omasta ilmaisumuodostasi sekä tarinasi luovan aktiviteetin parissa. Kuinka olet päätynyt tähän pisteeseen?
Olen epäonnistunut muusikko. Erinäiset pettymykset musiikin kanssa veivät kuvataiteen pariin, josta pikkuhiljaa sivussa tapahtuva taiteellinen työskentely valtasi elämästä enemmän ja enemmän. Kuvataide oli myös paranemisen työkalu ja keino fokusoida omia kiinnostuksen kohteita ja pakkomielteistä. Se oli myös yksi harvoista alueista josta olin joskus saanut minkäänlaista kannustusta. Taide toimi viruksen lailla, se valloitti koko elämän.

Olet Kankaanpäästä valmistunut sertifioitu kuvataiteilija. Kerro, miksi olet mieltynyt juuri performanssitaiteeseen?
Minulla on syvä viha-rakkaussuhde performanssitaiteen kanssa. Koen että parhaimillaan se paljastaa jotain todellisuuden luonteesta, raottaa verhoa niin sanotusti.

Mitä opit kulttuurialan koulutuksestasi? Onko sinulla päivätyötä, ja kuinka olet tullut taloudellisesti toimeen taiteilijana?
Mieleen päällimmäisenä tulee tekniikka, ammattillinen varmuus ja kommunikaatio. Elinkeinoni koostuu tällä hetkellä pienistä palasista, työskentelen sillä mentaliteetilla, että pienet duunit johtaa suurempiin duuneihin.

Onko sinulla alter-egoa? Kuka hän on, ja miksi hän on syntynyt?
Minulla on useita hahmoja liittyen eri projekteihin. Osa niistä on hyvin minimalistisia. Tällä hetkellä teen esityksiä lähinnä hahmolla Priest of Tears. Tämä on versioni ortodoksipapista.

Lovers Switch
ITSE TEKEMISESTÄ – KÄDET MULLASSA

Mikä on mielestäsi taiteilijuuden ja toimijuuden suhde tekemisessä? Mikä on taitelijan funktio tässä oudossa maailmassa? Jokaisen täytyy määritellä tämä itselleen. Suosittelen lukemaan mm. Kirjeitä nollapisteestä, esimerkiksi siitä miten taiteilijat ovat vaikuttaneet historiaan ja tapahtumiin. Taiteilijan funktio on kommunikoida abstraktioita ja koodata maailman symbolikieltä.

Millaista palautetta olet saanut esiintymisistäsi? Jos takana on huonompi esiintyminen, millä eri tavoin tsemppaat itseäsi jatkamaan?
Palaute on itseasissa aika harvinaista. Olen innoissani, jos sitä on saatavilla, etenkin ihmisiltä jotka eivät tunne minua liian hyvin. Lähtökohtaisesti olen saanut positiivista ja myönteistä palautetta. Ei huonoja esityksiä voi ottaa niin sanotusti henkilökohtaisesti. Täytyy analysoida tilanne ja ottaa huomioon kyseiset aspektit seuraavalla kerralla.

Millaisia yhteisöllisiä merkityksiä koet olevan luovalla aktiviteetilla? Kerro kommuunielämästäsi Tampereella.
Suurimmalle osalle jonkinlainen yhteisö on tärkeä asia. Henkilökohtaisesti taiteen avulla olen löytänyt heimolaisiani. Kommuunielämä on hyvin arkista: olen lähtökohtaisesti aina asunut kämppisten kanssa, joten en koe siinä olevan mitään erikoista.

Oletko kohdannut koskaan syrjintää taiteen kentällä sukupuolesi takia? Onko kuva- ja performanssitaide sukupuolittunutta? 
Rakenteellinen sovinismi on kaikkialla läsnä eri muodoissa. Pikkuhiljaa törkeimpiin tilanteisiin on herätty, mutta monelle marginaalissa olevalla taidepiirit ovat varmasti korkean kynnyksen paikkoja. Drag-piireissä olen kokenut aivan erilaista turvaa ja vapautta, jota en ole kokenut missään muualla.

Kyseenalaistatko koskaan sitä, miksi teet taidetta? 
Kyseenalaistan sitä jatkuvasti, mutta myös oma matkani taiteeseen on ollut täynnä motivaationkyseenalaistamista. Motiiveja on pakko tutkiskella, ettei kaikki mene pelkän suorittamisen puolelle.

Onko sinulla esikuvia? Millaisia ominaisuuksia sinun sankareillasi on?
Nuorempana esikuvia oli paljon julkkisten joukosta, mutta nykyään läheiset ystävät ja kolleegat toimivat inspiraation lähteinä. Kunnioitan tietynlaista itsepäisyyttä sekä rehellisyyttä tekemisessä.

Pakkovaellus

LET’S GET PERSONAL

Millaiset arvot sinulla on? Kuuluuko taiteen tekemiseen ja luomiseen mielestäsi spirituaalinen aspekti?
Ortodoksisen kasvatuksen saaneena monoteistinen maailmankuva on läsnä elämässäni. Tämän käsittely on prosessi joka on kesken. Yritän yleisesti ottaen elää henkisesti, joten se on läsnä jollain tasolla, mutta sillä ei ole erillisasemaa taidetyössä. Aihe muiden joukossa.

Mitä sinulle tarkoittaa onnellisuus? Mitkä asiat tekevät sinusta onnellisen tai saavat sinut hyvälle tuulelle?
Onnellisuus on rauhaa, ahdistuksen ja painavan olon poissaoloa. Todella pienet asiat saavat hyvälle tuulelle, esim läsnäolo.

Millaisista asioista haaveilet? Missä näet itsesi kahdentoista vuoden päästä?
Haaveilen resursseista ja työrauhasta. Suunnittelen vuoden kerrallaan.

Tunnetko ilmasto,- apokalypsi- tai ympäristöahdistusta, ja millä tavalla lievität sitä?
Varmasti suuremmalla osalla on jonkinasteinen ympäristöahdistus. Yritän tehdä tietoisia valintoja henkilökohtaisessa elämässäni ja työssäni, jotka eivät ainakaan lisäisi tätä.

Mainitse viimeisin teos (levy, kappale, elokuva, maalaus tms.) tai asia, johon sinulla on viime aikoina ollut pieni (tai suuri) pakkomielle (ja miksi).
Viimeaikoina olen inspiroitunut Jean Baudrillardista, topologiasta/solmuista, uskonnollisista teksteistä. Ja youtubesta, aina youtubesta.

Writer’s block

Voisitko vertailla nykyisen koti- ja syntymäkaupunkiesi kulttuurisia mielentiloja keskenään, sekä millaisia asioita sinulle on jäänyt haaviin näistä eri kaupungeista?
Suurin ero on Pohjois-Karjalan ja Satakunnan välillä. Tämä ilmeni tavoissa ja yleisessä ilmapiirissä. Pienemmät paikkakunnat ovat kuitenkin joka puolella Suomea hyvin samanlaisia. Kankaanpäässä koulun kautta saatu tiivis ja tukeva kouluyhteisö auttoi paljon jokapäiväisessä elämässä paikkakunnalla, jossa vapaa-ajan toiminta on hyvin rajoittunutta.

Lopuksi: Anna neuvoja ja rohkaisua sellaiselle henkilölle, joka on tehnyt taidetta itsekseen mutta ei ole jostain syystä vielä rohjennut julkaista sitä. Voit antaa neuvoja myös jollekulle, joka ei ole jostain syystä edes aloittanut. Kerro mitä hän menettää, vai menettääkö mitään?
Tee paljon taustatyötä, käy avajaisissa, tutustu ihmisiin ja keskustele. Taiteella on ollut suuri merkitys itseilmaisun ja omien perspektiivien selvityksen kannalta, joten suosittelen harjoittamaan sitä jossain muidoissa, vaikka se ei menisikään “näytille”.

Annan Nettisivut: annamatveinen.crevado.com
Insta: mutalahden.anna
Tulossa: Lounge of Losing-performanssi, Olohuone 306,4 km2-kaupunkitaidefestari Turku 6.6
7.6 Physic Garden- performatiivinen workshop, SuperB! B-galleria Turku 23.6 (Nonsensus-taiteilijapari) Nonsensus-näyttely, Rajatila Tampere 19.7-5.8 (Nonsensus-taiteilijapari)

Kuvat: Anna Matveinen
Teksti: Bad Pablo