Luovan työskentelyn kaari ajatuksesta lopulliseen teokseen voi olla pitkä ja puuduttava.

Kun asiat eivät tapahdu odotetussa aikataulussa ja eteen tulee vastoinkäymisiä, taiteellista työskentelyä kohtaan voi olla hankalaa säilyttää kärsivällistä ja valoisaa asennetta.

On totta, että työskennellessä oman luovan projektin kanssa deadlinen asettamisesta on hyötyä.
Samaan aikaan muulla universumilla, tapahtumilla ja ihmisillä on kuitenkin omat muuttuvat kuvionsa.

Tietokoneen kovalevy rikkoutuu, lähetetty sähköposti katoaa bittiavaruuteen tai palkka oli odotettua pienempi jotta voisit panostaa esim. uusiin maalaustarvikkeisiin. Joku on feidannut jälleen yhteisen projektin ja keikka peruuntui koronan takia. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

You get the point.

Viivästykset, kohellus ja yllättävät käännökset voivat turhauttaa taiteilijaa, mutta kauempaa katsottuna kaikki on silti osa suurempaa luomisen rytmiä.

Joten: miten omiin töihin kannattaa asennoitua sillä aikaa, kun muta on niin sanotusti hälvennyt vedestä, tai kun ei voi muuta kuin odottaa mutkien suoristumista?

Hiljaisina aikoina omia töitään kannattaa joka tapauksessa varjella, testata ja tuulettaa.

Jos sinulla on komerossa ja kovalevyllä keskeneräistä materiaalia, niitä ei kannata tyystin haudata ja unohtaa sinne.
Tuuleta niitä ja totea, mitkä työt jatkavat orgaanisesti eksistenssiään ja mitkä on tulleet tiensä päähän.

Minusta hyvä nyrkkisääntö on se, että jos töiden parissa kokee edelleen iloa ja hyvää fiilistä, niitä on hyvä jatkaa ja säilöä siihen asti kunnes olosuhteet ovat otolliset seuraavaan siirtoon.

Jos tehty duuni näyttää olevan kaikin puolin ”hengetöntä kuraa”, on hyvä tehdä sille jotain radikaalia – tai aloittaa tekemään jotain täysin muuta.

Osa ideoista tai töistä vanhenee ja kuolee väkisinkin pois. Bändejä aloittaa ja lopettaa, tekstin editoinnissa tuntuu kestävän ikuisuuksia, ihmisiä tulee ja menee.

Aikajanalla tapahtuu monenlaista heijaamista ja pieniä voittoja ennen isoa onnistumista.

Ja vaikka mitään merkittävää ei tuntuisikaan tällä hetkellä tapahtuvan, niin älä huoli, koska….

Kaikesta tekemisestä, oli se pientä tai suurta, kertyy työkalupakkiin harjoitusta ja arvokasta kokemusta.

Jos on työstänyt jotain projektia pidemmän aikaa, voi pelkkä ajan kuluminen, taiteen tekemiseen kuuluva mokaaminen, työn hinkkaaminen ja siihen uudelleen palaaminen alkaa turhauttaa.

Sitä kysyy itseltään: ”Onko tämä kaikki työ ja jauhaminen ollut turhaa?”
Vastaus siihen on simppeli, ja sen: ei helvetissä!

Mikä tahansa luova työskentely kuten kirjoittaminen tai musiikin tekeminen vaatii satoja – ellei tuhansia – tunteja harjoitusta, kunnes siinä on taitava.

Pelkästään harjoittelu ja se, että ylipäätään teet, on suunnattoman arvokasta toimintaa.
Treenaaminen oman niechen kanssa on pitkällä juoksulla tärkeämpää kuin muille näytettävät lopputulokse
t tai muilta saatava huomio.

Jatka siis omien taitojen hiomista ja harjoittelua, ja tee etenkin sellaisia asioita, joiden parissa koet hyvää fiilistä.

Oman tekemisen ja tahdin vertaaminen muiden tekemiseen on lopulta turhaa ja on totta, että omistautuminen niittää hedelmää.

Jos muita julkaisevia taiteilijoita kohtaan tuntee kateutta, niin se on täysin luonnollista. Katkeruuteen ja kateuden tunteisiin on kuitenkin turhaa jäädä vellomaan, koska totuus on, että menestyvät ihmiset on vuodattaneet työnsä eteen esirippujen takana sankollisia verta ja hikeä.

Illuusio jonkun yhtäkkisestä menestymisestä on osa taiteilijamyyttiä.

Näemme ulospäin aina menestyvän henkilön saavutukset ja lopullisen tuotteen muttemme toisaalta sitä, kuinka paljon vaivannäköä ja energiaa siihen pisteeseen pääsy on taiteilijalta vaatinut.

Monimutkaiset ja taitoa vaativat prosessit vaatii tekijältään kärsivällisyyttä, sitkeyttä ja pitkäjänteisyyttä. Ihmiset, jotka näyttävät olevan pidemmällä oman taiteellisen uransa kanssa, ovat myös nähneet sen eteen äärettömästi vaivaa.

He ovat tehneet päätöksen omistautua omalle taiteelleen, ja se on vaatinut heiltä todennköisesti laadultaan sekä taloudellisia, sosiaalisia että henkisiä uhrauksia.

Älä siis masennu ja heitä työtäsi hukkaan, vaikka vastoinkäymiset toisinaan vaivaa. Välistä on ihan hyvä huilia ja katsoa asioita lintuperspektiivistä.

Joka tapauksessa kaikki ihmiset, joita tapaa matkan varrella, ovat merkityksellisiä.

Kaikki harjoitustunnit, kaikki pilalle menneet työt, ja toisaalta kaikki pienetkin oivallukset, voitot, yritykset ja mahdollisuudet, joihin uskaltaa tarttua
: Kaikella tapahtuneella on pidemmällä aikajanalla tarkoituksensa.

Kyllä se kauan odotettu työn hedelmä sieltä vielä tippuu syliin, kun on tehnyt päätöksen olla sitkeä.

Luomisen iloa!

Teksti: Sini Kivikoivu

Seuraa Bad Pabloa Facebookissa ja Instagramissa.