Joku Iiriksen nimellään kulkeva debyytti on mainio katsaus monen kaltaiseni sisäiseen maailmaan. Iiriksen naseva ja särmikäs, moniulotteinen ääni ja tarkat havainnot maailmasta ja ihmissuhteista saa kuulijalle vähintään pienet uurteet silmäkulmiin ja aiheuttaa tahatonta ääneen nauramistakin.

Pitkäsoiton parasta antia on omaperäiset sanoitukset ja musiikillisesti siinä on sopivasti kaikkea, eikä mitään ylimääräistä turhaketta ympärillä. Kuten rumpuja. Sanoitukset kuulostavat todella tutuilta – niissä kuuluu itäsuomalaisen naisen leikillisyyttä, rehellistä suoruutta ja heittäytymistä elämän vietäväksi.

Kukapa nuori ja hyvää vauhtia alkoholisoitumassa oleva naisenalku ei olisi joskus ahtautunut liian pieniin vaatteisiin ja lähtenyt juomaan, vaikka rahaa oli tilillä viimeksi viime kuussa? Tai ollut jonkun kännisen viimeinen vaihtoehto? On upeaa, että näistäkin asioista puhutaan muutenkin, kuin vain parhaan ystävän kanssa naurun ja/tai itkunsekaisessa krapulassa puhelimessa. Eli myös popmusiikissa.

Itsetunto-ongelmien kuvailun ja katkeran tilitykset keskeltä albumi antaa kuitenkin voimaa ja toivoa. Se sisältää paljon synkkää huumoria ja saa hyvälle tuulelle tarttuvilla kappaleillaan.

Levyn parasta antia on erityisesti kappaleet Riisifrutti, Lääkkeet, Etsin naista, Hagrid ja Joensuu.

Joku Iiriksen sielukas albumi julkaistiin koronan aikaan ja on ollut allekirjoittaneelle, yksin vuokra-asunnossaan jorisevalle hullulle suuri tuki pandemian riehuessa jossain ulkona. Todellakin tämän vuosikymmenen parasta musiikkia tähän asti! Toivottavasti kuulemme pian lisää Iiriksestä. Oot ihana Iiris!

Arvosana 5/5

Kuuntelussa-arvion kirjoitti tällä kertaa vieraileva kynä nimimerkillä ”Hakkis”.
Kuva: joku iiris