Mitä tehdä, kun kitaraan tarttuminen ahdistaa, eikä innosta? Tai kun täytyisi kirjoittaa jotain, mutta suorituspaineet tai jokin muu epämääräinen ahdistus saa aikaan tyhjän paperin kammon? Jokin tekemisessä kaihertaa, ja asioihin tarttuminen tuntuu turhalta. Tekemisen tiellä on blokki, joka on pysäyttänyt liikkeen.

Kärsin tästä vaivasta aika ajoin itsekin. Se saapuu yleensä kuukauden ajaksi kerran tai pari vuodessa, ja pelkästään kirjoittamisprosessin kanssa useammin kuin kerran kuukaudessa. Tuolloin eteneminen on hidasta ja epämääräinen pelko estää tekemästä seuraavaa siirtoa. Tunteesta seuraa viivyttelyä, enkä edes yritä asettaa projektille deadlinea.

Luovien alojen ammattilainen, käsikirjoittaja, toimittaja, runoilija ja luennoitsija Julia Cameron (s. 1951) puhuu kirjassaan ”Tie Luovuuteen” luovasta tukkeutumisesta. Luova tukkeutuminen tuntuu paikoilleen jähmettymiseltä ja siltä, kuin jokin ulkoinen voima estäisi minää toteuttamasta itseään. Todellisuudessa juurimmainen syy prokrastinaatioon ei löydy itsen ulkoisista, vaan sisäisistä tekijöistä.

Tämä 3-osainen juttusarja on tarkoitettu auttamaan lukijaansa luovien blokkien ylittämisessä. Tulemalla tietoisiksi piilevistä, negatiivisista uskomuksista jotka ohjailevat tekemistämme, lopetamme oman itsemme sabotoinnin, emmekä enää seiso oman menestyksemme tiellä.

Luova blokki NRO 1 – Negatiivinen narratiivi

Aloitan juttusarjan ehkä yleisimmällä blokin aiheuttajalla, ja se on nimeltään negatiivinen narratiivi. Negatiivinen narratiivi (tai tutummin kertoja) on meillä jokaisella hieman erilainen. Silti näitä kertojia yhdistää pessimismi, sekä näkemys siitä, että tekemisesi on jollain tavalla turhaa, tai et ole kylliksi taitava. Se on vähättelevä ja mitätöivä narratiivi, piru, kriitikko ja kiusaaja, joka tahtoo lopettaa työsi ennenkuin olet sen aloittanutkaan.

Oma negatiivinen narratiivini kuulostaa esimerkiksi tältä:
”Onko itseilmaisullasi jokin pointti? Kuulostat nimittäin aivan p*rseeltä.”
Musiikkisi on samantekevää kuraa ja kirjoituksesi on teennäistä sontaa.”
”Et oikeastaan taida edes tietää, mistä puhut.”

Kuulostaako tutulta?
Automatisoituneet, alhaisille tasoille urautuneet kelat ovat lannistavaa kuunneltavaa. On kuitenkin tärkeää olla lamaantumatta, kun sisäinen pessimisti nostaa päätään: sillä on sinulle selvästi jotain tärkeää asiaa.

Kuinka tukisit aikuisena sitä sisäistä lasta, joka ei ole saanut kylliksi ansaitsemaansa tukea ja huomiota? Pystytkö puhumaan itsellesi kannustavasti ja kauniisti? Kokeile, miltä se tuntuu.

Pienen sisäisen sipulin kuorimisen jälkeen blokki paljastuu minäkielteiseksi narratiiviksi, egoksi, joka pelkää epäonnistumista ja naurun alaiseksi joutumista.  Suojellakseen itseään egon on täten keksittävä tarina. Tarina siitä, että ”minä” ei ole kyllin hyvä.

”On ihan turha edes yrittää: näin säästyt tulevalta häpeältä.” Tämä tarina suojelee sinua valitettavasti sekä onnistumiselta, että epäonnistumiselta. Negatiivinen ääni onkin kauhean tehokas: se lopettaa työskentelysi, ennen kuin olet sitä aloittanutkaan.

Olen koonnut seuraavassa muutaman positiivista psykologiaa hyödyntävän vinkin, joita voit itsekin kokeilla negatiivisen narratiivin selättämiseksi – tai pikemminkin sen kanssa ystävystymiseksi – ja terveelllisemmän minä-suhteen saavuttamiseksi.

5 ajatusta, joilla voit selättää negatiiviset uskomukset itsestä ja päästä takaisin luovaan virtaan:

  1. OTA HUOMIOON, ETTEI NEGATIIVINEN ÄÄNI OLE VÄLTTÄMÄTTÄ LAINKAAN SINUN. Päähän jäänyt kiusaava ajatus saattaa olla jonkun muun kertoma tarina, jonka olet hyväksynyt lapsuudessasi todeksi. Ehkä sinua ei koskaan vanhempiesi osalta kehuttu. Voi olla, ettet todella saanut kaan aiemmmin kaipaamaasi kannustusta. Ääni on se musiikin maikka, jolle sinun täytyi paljastaa ääni väristen sielusi, mutta joka antoi sinulle laulusta kuutosen ja nyt tunnet siitä häpeää. Yhdistätkö epävarmuuden ja pelon tunteet jonkun tällaisen henkilön sanomisiin, jotta saisit todennettua oman epäilyksesi siitä, onko missään tekemisessä kuitenkaan mitään järkeä? Kyseenalaista miksi soimaat itseäsi. Onko kyse itsesabotaasista, jotta sinun ei tarvitsisi edes yrittää?
  2. PESSIMISTISEN MINÄKERTOJAN TAKANA ON HYVIN TODENNÄKÖISESTI HAAVOITTUNUT OSA SINUA, JOKA PYYTÄÄ SINULTA MYÖTÄTUNTOA JA EMPATIAA. Tämä osa sinua pelkää epäonnistumista ja kritiikkiä. ”Jos en kritisoi itse itseäsi, niin muut varmasti tekevät niin – ja elleivät tee sitä suoraan päin näköä, niin selän takana varmasti”.
    Rakentavaa kritiikkiä saatat saada pyytämällä, mutta et silti tule koskaan miellyttämään ketään omilla henkilökohtaisilla valinnoillasi. Toisekseen suurin osa ihmisistä elää tällä pallolla sen verran omassa kuplassaan, että he tuijottelevat luultavasti tälläkin hetkellä vain omia napojaan. Elämä on sitä paitsi sen verran lyhyt, ettei muiden ihmisten mielipiteiden ajatteluun kannata liikaa omaa aikaansa tuhlata
  3. HARJOITA ITSEMYÖTÄTUNTOA AINA KUIN MAHDOLLISTA.  Kun tsemppaat itse itseäsi, et oikeastaan enää tarvitse mihinkään muiden mielipiteitä. Anna itsellesi positiivista huomiota tähän astisista saavutuksistasi ja pidä kannustava, vanhemman roolia pitävä ääni lempeänä ”tsempparina”.
    Voit visualisoida sen pettyneen osan sinua, jolle pessimistinen puhe kuuluu. Pohdi, kuinka voisit auttaa ja lohduttaa sitä. Kuinka oikein tukisit aikuisena sitä sisäistä lasta, joka ei ole saanut kylliksi ansaitsemaansa tukea ja huomiota? Pystytkö puhumaan itsellesi kannustavasti ja kauniisti? Kokeile, miltä se tuntuu. Prokrastinaation juuret ovat syvällä kokemuksessa, ettet muka jostain syystä ansaitsisi onnistumista.
  4. MUISTELE NIITÄ ITSELLESI MERKITYKSELLISIÄ ONNISTUMISEN KOKEMUKSIA JA NÄE KOKONAISUUDESSAAN SE MATKA, JONKA OLET JO KULKENUT. OSOITA KIITOLLISUUTTA ELÄMÄSTÄ. Pettymykset matkan varrella valmistelevat sinua todennäköisesti ottamaan elämältä vastaan vielä jotain parempaa. Voisitko kääntää vastoinkäymisesi oppiläksyiksi, joiden jälkeen oletkin viisaampi ja vahvempi, itsenäisempi toimija?
    Kielivätkö meneillään olevat haasteet siitä, että oletkin oikeastaan matkalla kohti itsellesi sopivampaa formaattia tai kenties motivoituneempia yhteistyökumppaneita?
    Kun harjoitat kiitollisuutta, keskityt pakostikin positiiviseen ja nostat esiin onnistumisen hetkiä pettymysten ja takaiskujen sijasta. Tämä lisää automaattisesti onnellisuutta.
  5. REHELLISYYS OMAA TEKEMISTÄ KOHTAAN ON HYVÄ OLLA OLEMASSA.  On toisaalta ihan mahdollista, että motiivisi tehdä asioita ovat kyseenalaiset ja sinun on oikeastikin syytä kartoittaa uudelleen sitä, mitä teet, ja minkä takia. Kelle teet mitä teet, ja mitä ”katseen alla” oleminen sinulle merkitsee?
    Kohtaa sisäinen pessimistisi suoraan ja kysy siltä, mitä se pelkää. Omien epävarmuuksien ja pelkojen kohtaaminen ja niiden tarkastelu lievittää ja vaimentaa negatiivisen äänen aiheuttamaa kitkaa. Ystävysty sen kanssa, hyväksy se, ja totea olevasi aikuinen ihminen, jolla on loputon määrä vaihtoehtoja, joita voit halutessasi lähteä toteuttamaan.

Reflektoi tekemisesi mielekkyyttä mutta huomaa, että negatiivinen ääni kumpuaa lopulta aina pelosta, ja pelko on joskus hyvä tekosyy olla tekemättä mitään.

20.2.2020 ilmestyvässä, juttusarjan toisessa osassa käsitellään sosiaalisia suhteita ja omaa elinympäristöä suhteessa luovuuteen.

TEKSTI: SINI KIVIKOIVU
KUVAT: PIXABAY