Kirjoitan tätä tekstiä paikallisessa kahvilassa. Ulkona sataa räntää ja kello on vartin yli kaksi iltapäivällä. Minulla on levollinen mieli ja pystyn työskentelemään ilman kiirettä mihinkään. 
Tulin juuri tähän kyseiseen kahvilaan yhdestä syystä: täältä saa tilattua kofeiinitonta kahvia.
Miksi kofeiinitonta, saatat kysyä. No minäpä kerron: se on koko homman juju!
 
En tarvitse kehooni minkäänlaista ylimääräistä piristystä tai lisäpotkua, kun olen jo valmiiksi sellaisten asioiden äärellä, jotka sytyttävät luovuuteni sisältäpäin.

Kofeiini on kuulunut arkeeni täysi-ikäisestä saakka. Enkä ole ainoa. Suomalaiset juovat kahvia kymmenisen kiloa vuodessa per henki, mikä on eniten kuin missään muualla maailmassa.

Ja niinhän se on: tupakkatauko, energiajuoman auki poksauttaminen ja kahvinjuonti piristävät. Lisäksi ne ovat hyviä syitä pitää taukoa työskentelystä.

Piristetauot voivat olla flowta tukeva rutiini, mutta kemikaalicocktail aiheuttaa monelle myös sivuoireita, hermostuneisuutta sekä keskittymiskyvyn puutetta. Täten synteettisistä luovuuden buustereista saatava lohtu on lopulta laiha.

Taiteilijamyytti, produktiivisuus ja aineet

Taiteen tekijät ovat kautta aikain yhdistäneet keskenään taiteilijaelämän ja päihteet. 1800- ja 1900-luvun alussa päihteitä oli laillisesti saatavilla amfetamiinista opioideihin, ja etenkin moni kirjailija kirjoitti kirjansa amfetamiinijohdannaisten ja viinan voimin.

Sittemmin päihteidenkäytön ihannointi ja päihteiden avulla luominen muodostuivat rokkitähteyteen liitettäväksi skeneksi. Päihteillä kokeilu ja hallusinogeeneillä tietoisuuden eri tasojen tutkiminen on symboloinut radikaalia vapautta ja tajunnan laajenemista.

Badiksen toimituskin on tietoinen siitä, että trippailusta on oma hyötynsä uusien asioiden oppimisen ja uusien näkökulmien omaksumisen kannalta. Silti koko universumia ei voi kantaa mukanaan kuin kassissa, josta voi välillä poimia ideoita. Muutama kerta kosmoksen läpileikkauksen siristelyä riittää, ja liika mitä tahansa on liikaa, oli se kahvia, muita piristeitä, alkoholia tai nikotiinia.

Lopulta aineista ja luovuudesta voi syntyä keskinäinen riippuvuus, eikä ihminen enää edes tiedä, mitä hän haluaa oikeasti tehdä ja miksi.

Kaikilla päihteillä on oma välinearvonsa

Kesynä esimerkkinä, kahvinjuontiahan käytetään yleensä siihen, että ihminen saisi lisäpontta tehdä asioita. Eikö olekin niin, että kahvia tai energiajuomaa tekee mieli juuri silloin kun ei huvittaisi oikeasti tehdä kyseistä asiaa lainkaan, tai kun voimat ovat loppu?

Kun ihminen tällä tavalla jättää huomiotta kehonsa viestejä levontarpeesta, tai yksinkertaisesti viestittää siitä että et ole tekemässä oikeaa asiaa, voi ihminen huijata itsensä tekemään jotain, mitä ei oikeasti haluaisi – ja mitä ei myöskään ehkä pitäisi – olla tekemässä.

Ironisesti kemikaalibuustien avulla työskentely voi viedä projektin väärään suuntaan, kun sisäisen kompassin neula osoittaa aineiden ja troppien takia minne sattuu.

Kiteytettynä kemikaalit sulattavat vastustusta, ja ainakin siten näennäisesti lisäävät luovuutta.

Oma ymmärrys ja uusi näkökulma päihteettömyyteen terveysongelmien kautta 

Oivallukseni käsillä olevaa aihetta kohtaan alkoivat aueta henkilökohtaisten terveys- ja jaksamisongelmieni kautta.

Yliopistossa opiskellessa olen alkanut kärsiä niskajäykkyydestä, korvien soimisesta ja leukojen kireydestä. Seurana olivat myös henkiset oireet ja tietynlainen stressin aiheuttama ”sekavuus”.

Pahimmillaan opiskelustressi ja liika työnteko sekä roikkuvat luovat projektit johtivat burnoutiin. Toivuin kyllä uupumuksesta, mutta se säikäytti minut sen verran, että hidastin tahtiani reippaalla kädellä.

Minulla oli tapana puskea ja suorittaa asioita, vaikka kehoni kaipasi selvästi enemmän lepoa. Sanoin kaikkeen kyllä, ja minäkäsitykseni oli rajaton. 

Ylitin kehossa tai mielessäni olevia esteitä yleensä juurikin kunnon kupilla kahvia. Ja pullalla. Ja toisella kupilla kahvia. Ja pahimmillaan parilla oluella, karkkipussilla ja Netflix-bingellä.

Sain toki asioita aikaiseksi, mutten ollut jälkeen yleensä tyytyväinen, tai sitten haikailin jatkuvasti joidenkin muiden aktiviteettien perään. Vasta priorisoimalla oman hyvinvoinnin ja aidon kiinnostuksenkohteen asiat ovat alkaneet tuntua selkeämmiltä.

Pienet, valtavat muutokset

Luettelen tässä muutaman oman oivalluksen ja käytännön vinkin, jotka olen kokenut itselleni hyödylliseksi.

Ensinnäkin, olen alkanut kuuntelemaan itseäni ja kehoni viestejä entistä tarkemmin ja toimin niiden mukaan. Kunnioitan mieltäni ja kehoani enemmän kuin ennen, enkä aio enää tehdä kompromisseja oman terveyteni ja tahtoni suhteen. Jos tuntuu, että tarvitsen taukoa ja käyn ylikierroksille, otan yksinkertaisesti nokoset.

Toisekseen, jos tunnen jotain käsillä olevaa asiaa kohtaan selvää vastustusta – kuten apaattisuutta, innottomuutta tai kyynisyyttä – olen alkanut kunnioittaa mieltäni ja yksinkertaisesti siirtänyt asiaa tuonnemmas tai muuttanut suunnitelmaa kokonaan.

Kolmanneksi koetan noudattaa periaatteita, kuten seuraan iloani  ja hellitän otetta tavoitteellisesta ja julkaisukeskeisestä toiminnasta. Pyrin olemaan asettamatta projekteille liian tarkkaa deadlinea, vaan luotan siihen että kaikki tapahtuu oikeaan aikaan. Tämä vapauttaa painetta, ja auttaa keskittymään itse tekemiseen syvällisesti. Tämä on hyvin feminiininen tapa tehdä asioita, ja kunnioitan täten myös naiseutta itsessäni.

Viimeisekis, seuraan entistä tarkemmin sitä, mihin itse asiassa päätän laittaa energiaani. Jos jokin ei nappaa, annan itselleni luvan vaihtaa suunnitelmaa lennosta ja teen jotain muuta. Näin – ja positiiviseksi yllätykseksi – työni  saattaa valmistua muutamassa tunnissa.

Autenttisuus ja päihteettömyys elämäntapana

Pohditaanpa vielä, mihin ihminen lopulta tarvitsee päihteitä? Ainakin silloin kun hän kokee, ettei hän voi olla oma itsensä. Ihminen käyttää päihteitä vapautuakseen, sulattaakseen vastarinnan ja muuttaen itseään saadakseen muiden ihmisten hyväksynnän.

Ihminen käyttää avukseen päihteitä myös silloin, kun hän ei ole motivoitunut, eikä elä omien arvojensa mukaisesti. Ympäristöä ja vain muiden ihmisten esimerkkiä seuraten oma aito itse joutuu ahdinkoon. Autenttinen minä täytyy uhrata muiden asettamien arvojen vuoksi.

Luomisen kanssa olen löytänyt seuraavan nyrkkisäännön:

KUN OLEN AUTENTTINEN OMA ITSENI JA TEEN SYDÄMESTÄNI ASIOITA MITKÄ SYTYTTÄVÄT MINUT, EN TARVITSE TYÖSKENTELYYNI MINKÄÄNLAISIA KEMIKAALEJA.  NÄIN OLEN LINJASSA TEKEMISENI KANSSA JA PARHAIMMILLAAN TYÖ SYNTYY KUIN ITSESTÄÄN. 

Olen todella helpottunut kun olen viimein ymmärtänyt, että voin oikeasti tehdä elämästäni omannäköistäni ilman, että uhraan sen vuoksi terveyttäni tai todellista minuuttani.

Todellinen luovuus on oman kompassin seuraamista ja rohkeutta olla oma itsensä. 

Toivon samaa sinulle! 

Teksti / Sini Kivikoivu