Nikon näyttely oli pystytetty Kuopion Kaupunginkirjaston aulaan.

Kirjaston aulan tarjoama avaruus ja valo antoivat kuville tilaa hengittää.

Nikon valokuvien aiheet olivat vahvasti kiinni ihmisyyden mahdollisuuksissa ja uhkakuvissa.

Näyttely oli kaiken kaikkiaan puhutteleva kokonaisuus.

Vaikuttavimpia teoksia olivat uudelleensyntymään ja maailmanloppuun liittyvät kuvasarjat.

Valokuvat olivat äärimmilleen viimeisteltyjä, jopa maalauksellisia. Värimaailmat harmonisia, unenomaisia, ja tunnelmallisia.

Teknisellä tasolla estetettisten speksien viimeiseen asti viritys tekee kuvista laadukkaita taidekuvia. Kuvista tosin huomaa myös, että kuvan idea on tarkkaan mietitty, ja sitä on lähdetty toteuttamaan rohkeasti.

Puumalaisen valokuvissa inhimillisyyden eri puolet on tuotu esiin hyvin herkällä tavalla. Nämä teokset näyttävät ihmisen sellaisena, kuin se lopulta on: Hauras.

Teksti: Sini Kivikoivu
Kuvat 1, 2 : Niko Puumalainen
Kuvat 3,4, 5 ja 6: Milja Virtasola