Kuopion Kellarin ja Humuklubin 8.2. 2019 järjestetyssä HumuKellari Spesiaalissa oli tarjolla nimensä mukaisesti kahta ääripäätä edustava artistikattaus livemusiikkia: folk-solisti Njihe sekä suomiräppikokoonpano Popeda T. 

Njihe

Njihe

Illan avaava, Inarinjärveltä kotoisin oleva Njihe lauloi tunnelmallista folkia akustisen kitaransa säestämänä.

Nuorekkaanoloisesta ja itsensä tiedostavasta naisesta henki biisien välillä pientä arkuutta, mutta Njihen musiikillinen ilmaisu oli varmaa ja siinä oli kuultavissa biisintekijän juureva ja pikkuvanha saundi.

Kappaleiden sanoitukset pyörivät luonto- ja eläinaiheisissa kuvastoissa, ja nuoresta iästään huolimatta Njihen biisien ihmissuhteisiinkin viittaavat sanoitukset olivat tyylikkäitä.

Popeda T

Popeda T

Jyväskylästä Kuopiota sulostuttamaan saapunut Popeda T oli nimensä mukaisesti jotain aivan muuta.

Popeda T potkaisi satasen lasiin: bändin maaninen kohkaus oli ihmeellisen ihastuttava ja röyhkeä lataus suomijuntin klassikoista uudelleenväännettyä Suomi-Memphis -räppiä.

Pannuhuoneen performanssi oli bändin viimeinen, kokonaisen yhdeksänkuukautisen taipaleen päätöskeikka.
Pätkä keikasta katsottavissa tästä.

Teksti: Bad Pablo
Kuvat: Milja Virtasola